Tuotteet
Ohjeita
Asiakastuki
Yritysmyynti
Yritysverkkokauppa
Tulosta sivu


Tavoitettavuus on parantunut selvästi


Voglia Oy uusi puhelinjärjestelmänsä. Vanha lankaverkossa toiminut keskus korvattiin virtuaalivaihteella. Pöytäpuhelimet kärrättiin ulos ja ne korvattiin kännyköillä.

”Ennen oli osalla käytössä kolme puhelinta: pöytäpuhelin, langaton luuri ja kännykkä. Nyt kaikki pärjää yhdellä puhelimella, joka kulkee helposti aina mukana. Tavoitettavuus on parantunut”, toimitusjohtaja Markku Virtanen toteaa tyytyväisenä.

Projekti aloitettiin, kun vanha puhelinjärjestelmä alkoi tulla teknisesti tiensä päähän. Samalla tarjoutui tilaisuus miettiä oikeasti miten puheen ja datan siirto olisi järkevintä järjestää ja päivittää tälle vuosikymmenelle.

”Yksi numero ja yksi puhelin on helpottanut kanssakäymistä merkittävästi. Toimipisteet Suomessa ja Virossa merkitsevät, että sisäistä liikennettä on paljon ja lisäksi osa henkilöistä on paljon liikkeellä. Nyt he ovat tavoitettavissa sekä puhelimitse että sähköpostitse ja pääsevät nettiin paikasta riippumatta ja voivat tarvittaessa yhdistää puheluja työkavereille riippumatta siitä missä he ovat.”

Neuvona vastaavia projekteja suunnitteleville yrityksille Markku kehottaa aloittamaan suunnittelun ajoissa. Heidän tapauksessaan Ainacomin edustaja oli alusta asti mukana suunnittelussa, sillä sopivan järjestelmän ja tarvittavien ominaisuuksien valinta on asiaan vihkiytymättömälle vaikeaa.

”Aikaa kannattaa varata myös käyttäjien kouluttamiseen, sillä vaikka peruskäytön oppiikin nopeasti, vaatii kaikkien mahdollisuuksien hyödyntäminen kuitenkin hetken keskittymisen myös käyttäjältä. Tässä koulutusvaiheessakin Ainacomilta löytyi asiaan hyvä tuki”, Markku kehuu.

Markku on myös tyytyväinen siihen, että koko puheen ja datan kokonaisuus on nyt helposti hallittavissa, sillä siitä tulee yksi lasku, johon on koottu kaikki laitteita myöten. Yksi kumppani merkitsee myös sitä, että kysymys- tai ongelmatilanteissa on yksi selkeä kumppani kenen puoleen voi kääntyä.

”Näin jälkeenpäin olen tässä projektissa harmitellut vain sitä, ettemme tehneet tätä ratkaisua jo aiemmin”, Markku summaa.
 


Voglia Oy

  • suomalainen perheyritys, pääpaikkana Hämeenlinna
  • 160 työntekijää, joista 70 Suomessa ja 90 Virossa
  • asiakkaina johtavat muodin erikoisliikkeet ja tavaratalot Pohjoismaissa
  • 17 omaa merkkimyymälää Suomessa
  • liikevaihto n. 10 miljoonaa euroa


Käytössä olevat palvelut

  • Aina Puhepalvelin CTX
  • välitysympäristö, 3 PC-välittäjää
  • yrityskohtainen liikennepaketti
  • 46 alaliittymää
  • 3 kpl VoIP –alaliittymää
  • numerointi: lanka + mobiilinumerointi
  • Dataliittymä, Aina Yritysliittymä 2M/2M puheen priorisoinnilla
 



Voglia Oy Markku Viirtanen

AinaComin referenssiasiakas Voglia Oy